Kuuopaaliamuletin arvoitus

Sanan saattaja kolkutti Gornian laajan maan palatsin ovelle:

”Salaiset prinsessat! Salaiset prinsessat!”
”Kuka siellä,” kysyivät salaiset prinsessat?

Kertauksen vuoksi salaiset prinsessat ovat Gertruda, tulten ja luonnon suojelijatar hulmuavine palmikkoineen, Elinora, ystävyyden ja anteeksiannon suojelijatar lempeästi hymyillen, ja Esmeralda, tieteiden ja taideiden suojelijatar tietäväisesti hymyillen.

Prinsessojen erikoistaidot puolestaan ovat edelleen seuraavat: Gertruda: tuulen puhaltaminen ja kukkien kasvattaminen; Elinora: hyvyyden kunnioittaminen ja ystävyyden luonti; Esmeralda: vaikeisiin kysymyksiin vastauksen tietäminen ja kuvien veistäminen.

”Olen sanan saattaja” sanoi sanan saattaja.
”Astuos siis sisään ja sanasi saata”, toivottivat salaiset prinsessat.
”Asia on niin, että voimallinen Kuuopaaliamuletti on edelleen olemassa ja tuhottava.”

Ja totisinta totta! Kuuopaaliamulettia ei ”Tulten Valtijaissa” missään vaiheessa oltu tuhottu vaan se on jäänyt olemaan olemassa ja täysikuukin edelleen lähestyy, jolloin kivi olisi tuhoutuva ja kaikki toivo on mennyttä, kuten hyvä velho Artemos oli ekassa osassa sanonut.

”Tässä se on: ottakaa se, ja viekää se pois. Aikaa ei ole vaikka lampaiden syödä!” varoitti sanan saattaja uhkaavasti.
”Viekää samalla tämä kultainen laatikko Gornian viisaalle kuningas Hermedokselle (eli isällenne) sillä siinä on uusinpia tiedustelu tietoja”, hän vielä jatkoi.

Gornian salaiset prinsessat laativat huolelliset suunnitelmat, ja lähtivät pitkään matkaan viipymättä. Heidän uuvuttava matkansa kulki monien maiden läpi. Näitä olivat esimerkiksi Alabastria, Bracilia, Celestia, Diamantia ja Rubiinimaa.

Yhtäkkiä he joutuivat pahaan pulaan, sillä maa heidän alla alkoi vajota ja meinasivat pudota. Sillä hetkellä kuitenkin taivaanrannasta ilmiintyi tuttu musta hahmo.

”Sehän on kuin onkin hyvä velho Artemos!” huudahtelivat prinsessat.
”Totisesti” pohti hahmo… ”ennen olinkin hyvä velho Artemos, ennen kuin menin pois, mutta sitten tulin takaisin, ja nykyään olen: hyvä velho Somatra!
”Älkäös suotta kertoko minulle, mihin olette matkalla, sillä tiedän kaiken! Kivi kertoi minulle, että tuhoamaan Kuuopaaliamulettia, ja tulen mukaan. Kätevän lento-loitsun avulla vien teidät sinne kuin pässiä narusta.”

Hyvä velho Somatra heilutti keppiä ja yhdessä hujauksessa, oltiin perillä.

”Voitte heittää sen tonne”, se viittilöi kohden mustana savuavaa reikää.

Prinsessat heitti Kuuopaaliamuletin reikään, se tuhoutui, ja sulkeutui. Kotimatka alkoi.

Kuuopaaliamuletin poistuttua päiväjärjestyksestä täysikuu ei enää lähestynyt ja salaiset prinsessat saattoivat huokaista hengästyksestä. Itse asiassa heille tuli kirje, jossa luki näin:

Hyvät salaiset prinsessat,

Teidän taikuruutenne on kuulu yli koko maan piirin, ja näin ollen olette valittu opiskelemaan salaisessa Rujokäävän taika-oppikoulussa. Sinne pääsevät vain harvat ja valitut. Te olette nyt siis niin sanotut ”valitut lapset”.

Lukukausi alkaa huomenna. Tarttette nämä asiat:

  • kirjoja:
    • ”Taika ja -muiden juomien valmistus”
    • ”Johdatus Pimeisiin Voimiin”
    • ”Huikeat muodonmuutokset”
  • esineitä:
    • taika-sauva
  • eläimiä:
    • sammakko, rusakko, taikka emakko

Taijanomaisin terveisin,
Kanerva Kaunoloinen, Rujokäävän taika-yliopiston puheenjohtaja

Gertruda, Elinora ja Esmeralda ensin vähän hätkähti, koska eikö ne enää olleetkaan salaiset prinsessat, mutta sitten ymmärsivät, että taikakouluun kutsuminen oli suuri uhka ja mahdollisuus, jossa he voisivat kehittää erityistaitojaan, joita ei valitettavasti nyt tässä enää kerrata, edelleen.

Prinsessat kävi heti huomenna kirjakaupassa ostamassa tarvittavia kirjoja. Kirjakaupan myyjä kassalla katsoi heidän ostoksia ja kysyi että oletteko menossa taikaopistoon?

Prinsessoiden yksityisyys oli menetetty! Kohta kaikki tunsivat heidät ja tiesivät, että he olivat salaiset prinsessat!

Mutta koska Esmeraldan erityistaitoihin kuului vaikeisiin kysymyksiin vastauksen tietäminen, hän sanoi: ”Ei olla.”
Sitten myyjä sanoi: ”Ai sori, olin siis väärässä.”

Näin ollen, prinsessojen salaisuus säilyi.

Seuraavana aamuna salaiset prinsessat lähtivät kohti Rujokäävän taikakoulua. Lukukausi oli alkanut jo eilen, joten se juna oli mennyt, niinpä heidän täytyi ottaa taksi. Perillä heitä odotti tuttu mutta ei-turvallinen näky.

”Tiedän mitä ajattelette! Luulette, että olen paha velho Saturnos, mutta se ei ole totta! Nimittäin nytpä olenkin Sonturas! Hahhaa! Olen teidän uusi Pimeiden Voimien Opettaja! Töpinää töppösiin, tunti alkaa!”

Sillä hetkellä alkoi kuulumaan valtavien siipien läimettä. Sonturas katsoi ylöspäin kuin halpaa makkaraa, ja sitten hyvä velho Somatra ilmistyi paikalle.

”Älköötten siroa korvaanne lotkauttako tuon ruojan palturille, oi jaloveriset prinsessat! Hän yrittää vaan taas petkuttaa teitä. Arpa on heitetty, ja sinun pelisi on pelattu, paha velho Sonturas! Nimittäin sen pelin hävisit, kuin pieru Saharaan!”

Somatra heilutti sauvaansa, ja Sonturas putosi kuin eno veneestä. Prinsessat ei tienneet, kuinka kiittää hyvää velhoa Somatra, joka jälleen kerran oli heidät pintehestä päästänyt.

Somatra siihen loihti lausuman:

”Ja totisesti, niin oli tapahtuva, kuin oli kirjoitettu; konsa yksi aikakausi alkaa, silloin toinen päättyy; ei tehtyä saa tekemättömäksi, eikä sanottua sanattomaksi, eikä elettyä elämää elämättömäksi. Ajan pyörä on kuin Kuu, joka kiertää Aurinkoa loputtomassa elon kehässä, joka ei koskaan hidastu, ja joka ei koskaan nopeudu, vaan jatkuu jatkumistaan kuin vuoristorata, ylös ja alas, vasemmalle ja oikealle, eteen ja taakse. Historia on elämän viiva pisteestä A pisteeseen B, joka mutkittelee leikkisän vuoripuron tavoin, kohti merta, suolaista ja aavaa, suunnatonta, silminkantamattomaan jatkuvaa horisonttia, jota taivaanrannan maalari maalaa katkeran sulon verenpunervin sävyin aina Maan poveen asti. Niin olette tekin, Maan lapsoset, ette sen enempää tai vähempää kuin pelinappuloita suuressa suunnitelmassa, joka hiljalleen eteenne avautuu kuin ovi, jonka ken perässään sulkee, ei takaisin voi kuunaan palata.”

Gornian laajan maan prinsessat mykistyivät sanattomaksi hyvä velho Somatran viisaiden sanojen edessä.

”Sanokaa minun sanoneen: on yksi, joka teidän täytyy tavata. Nyt lähdetään kuin kuppa Töölöstä!” Somatra julisti ja auttoi salaiset prinsessat Aguilius-kotkan selkään, joka nousi saman tien ilmaan.

Seurue lensi kuin leppäkeihäs yli Gornian laajan maan lakeuksien. Alhaalla he näkivät kaikenkarvaisia erilaisia luonto-kappaleita ja taruolentoja, kuten merenneitoja, tulitraakkeja, sulkakäärmeitä, muurahaiskarhuja, koirankuonolaisia, hammaskeijuja, tuonelanjoutsenia ja tsombeja.

Aguilus laskeutui linnan eteen, joka näytti erehdyttävän tutulta. Nimittäin se oli suuri ja kivinen, yhtä kivinen kuin tie, joka prinsessoilla oli kuljettavanaan.

Linnan portit rävähti auki trumpettien soidessa. Fauneja lenteli ilmassa levittäen punaisia mattoja ja ruusun lehtiä. Seireenit soitti helkkyvästi kordofonejaan. Legioona vampyyrejä asettui vartioimaan porttia. Portista tuli matelijamainen hahmo. Se oli kuin olikin Lizardus!

”Tervelletulollua lillannaani! Eli suomeksi ’Tervetuloa linnaani!'” Lizardus sanoi muinaisella haltijakielellä, joka oli vanhempi kuin historia itse: se on sukua alavien maiden jo kauan sitten kuolleelle valtakielelle, jonka nimen kaikki on jo unohtanut. Ko. kieli on foneettisesti erittäin mielenkiintoinen, nimittäin siinä ei ole lainkaan soinnittomia klusiileja. Toisaalta soinnillinen ja soinniton alveolaarinen frikatiivi ovat keskenään täydennysjakaumassa eivätkä kielen äidinkieliset puhujat tietoisesti tee eroa niiden välille.

Fonetiikasta puheenollen, Lizarduksella oli kyseiseen aiheeseen elimellisesti liittyvää asiaa:

”Kuten kuvasta näkyy, mulla ei oikeesti oo ässävikaa. En myöskään oo paha. Se oli vain kateellisten panettelua. Vai oonko muka joskus oikeesti tehnyt teille jotain pahaa? No niin, siinäs näitte! Olkaa kuin kotonanne! Kohteliaat lisko-kätyrini johdattaa teidät teidän huoneisiin.”

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Mutta oliko tämä sittenkin vasta lopun alkua eikä suinkaan vielä sen loppua? Entä jos tämä olikin vasta alkua, kuin kirja, jonka ensimmäinen lehti käännetään, kuin väräjävä vetopasuuna aamun kilossa, kuin pyy maailmanlopun edellä? Sitäpä ei kenkään tiedä!

Näkyviin tuli vielä yksi ykkösosasta tuttu hahmo, jonka silmistä ei enää hohkannut punahehkuista valoa. Se oli tietenkin yksi sarvinen!

”Tiedättekö, että on olemassa minuakin myyttisempi taikaolento”, se sanoi, ”nimittäin myyttinen kaksisarvinen! Se tietää vastauksen teidän kysymykseen, joten menkää puhumaan sille.”

Ja niin olivat Gornian salaiset prinsessat taas tapansa mukaan tien päällä. Mihinkähän se heidät tällä kertaa johdattaisikaan…!?